Tervetuloa Leoniitan kenneliin

Tervetuloa tutustumaan kennelimme sivuihin. Koirien parissa olen toiminut jo vuodesta 1984 ja nykyisin kasvatan harvakseltaan leonberginpentueen. Asun maalaistalossa keskellä metsää Sulkavalla Itä-Suomessa. 

Koirien parissa olen ollut vuodesta 1983, ensimmäinen koirani oli labradorinnoutaja "Nekku" ruotsissa. Leonberginkoirat tulivat perheeseemme vuonna 1987. Olen kasvattanut myös kultaisianoutajia, pyrenenittenkoiria, euraasiereita, mutta näistä kaikista koirista jäi sydämmeeni ja taloon Leonberginkoirat. 

Miten tulin valinneeksi leonberginkoiran:  Hakiessamme Nekkua Ruotsista tilasin Ruotsin kennelliiton lehden HUND SPORTIN. Kerran Hund Sportissa oli esitely leonberginkoirasta, luettuani jutun päätin että tuo on minun koirani. Sen jälkeen oitis tilaamaan leonberginpentua Suomen kenneliiton kautta, lopputuloksena ei saa Suomesta, joten varasin pennun Ruotsista. Jonot olivat pitkät ja aikaa kului pari vuotta, ennenkuin onnistuin samaan pennun. Ja koska jonot olivat pitkät ja pentua ei ruvennut kuuluumaan varasinkin pennun kahdesta eri kennelistä.

Syksyllä 1987 perheeseemme tuli Sjö Björnens Genteleness Gipsy  ja Leongapets Groa 5 viikon ikäerolla. Tuosta syksystä asti leonberginkoirat ovat kuuluneet perheesemme. Olen kasvattanut useita pentueita, käynyt paljon näyttelyissä ja ollut aktiivinen erilaisissa koiratapahtumissa järjestäjänä kuin osallistujanakin.

Ihanne Leonbergini

Jalostustyössä pyritään kasvattamaan rotumääritelmän mukaisia koiria. Itse nostan erityisesti luonteen ja terveyden nostaisin korostetusti esille. Koska leonberginkoira on isokoinen ja enimmäkseen asuu perhekoirana. Noudattamalla rodun jalostusohjesääntöä pyrimme välttämään rodulle ominaisia sairauksia. 

Minulla kasvattajana on  tärkeä osuus luoda pennulle luottamus ihmiseen, totuttaa normaaliin kotielämään ja huolehtia oikeasta ravinnosta. 

Anneli Räty

Koskutjärventie 355
anneli.raty@gmail.com
0500- 677 170


MEILLÄ ON PENTUJA 

Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita